Hyppää sisältöön

Kainuussa koronan leviämisvaiheen tunnusmerkit täyttyvät ja maskien käyttöä julkisissa tiloissa sekä liikennevälineissä suositellaan

Koronatilanne Kainuussa on pahentunut. Kainuun koronakoordinaatioryhmä on 4.1.2022 kokouksessaan todennut
Kainuussa täyttyvän koronapandemian leviämisvaiheen tunnusmerkit. Julkisissa tiloissa sekä liikennevälineissä suositellaan
käytettävän kasvomaskia.
Maksisuositus koskee kaikkia henkilöitä 10 ikävuodesta ylöspäin.

 

Suositus on voimassa 1.2.2022 saakka.